Who needs enemies when you have friends like this...

Täällä Britanniassa odotellaan kovasti milloin järjestetään seuraavat parlamenttivaalit- hallituspuolue Labour on pääministeri Brownin johdolla vapaassa laskussa ja paikallinen media lyö kovaa. Vain päivää ennen eilisiä paikallisvaaleja erosi niistä asioista vastaava ministeri, jonka kerrotaan kuuluvan naisministereistä koostuvaan "WAG-kerhoon". Tämä ei ole jalkapalloilijoiden vaimokerho, vaan "Women against Gordon" (Naiset Gordonia, eli pääministeri Brownia, vastaan). Viimeisimmän eron teki miesministeri James Purnell, jonka koko erokirje on luettavissa kokonaisuudessaan mm. täällä.

Purnell kertoi Gordon Brownille osoitetussa avoimessa kirjeessään mm. näin:
"I now believe your continued leadership makes a Conservative victory more, not less likely... I am therefore calling on you to stand aside to give our Party a fighting chance of winning". (Uskon, että sinun johtajuudessasi konservatiivien tuleva voitto on enemmän, ei vähemmän, todennäköinen... Pyydän siksi sinua eroamaan, jotta meidän puolueella olisi mahdollisuus voittaa vaalit).


Eli tällaista keskustalua täällä Brittein maalla... Kuka kaipaa vihamiehiä, kun sinulla on tällaisia ystäviä.

ps. Tätä showta lisää siis Labourin sisäisten ongelmien lisäksi em. postauksessa mainittu kulukorvausshow, joka on jatkunut jo pari viikkoa. Täällä parlamentaarikkojen kulukorvaukset maksetaan kuittien perusteella, mikä on käsittääkseni melko harvinaista eurooppalaisessa mittakaavassa ? Ymmärrän toisaalta kansalaisia, ettei ole kiva kuulla kansanedustajan käyttävän veronmaksajien rahoja uuden maton ostamiseen... mutta toisaalta - nämä kulukorvaukset ovat osa kansanedustajan palkkaa (kulukorvauksia siitä, että joutuu asumaan kahdessa paikassa työn vuoksi) ja sen saa sitten mielestäni käyttää vaikka sitten uuden maton ostamiseen. Pitäisi toki (avustajan) olla vähän selväpäisempi, että ottaisi pornofilmit pois korvauslapuista, jos sellaisia on täällä sitten pakko käyttää. Ja suoranaiset laittomuudet (eri tietojen antaminen verottajille ja työnantajalle missä oikeasti asustaa jne) on tietysti varsin hämäräperäistä. Mutta voisiko kulukorvaukset maksaa ilman kuittihässäkkää sen mukaan mistä vaalipiiristä on valittu. Nämä näkemykset eivät tosin saa suurta suosiota paikallisten keskuudessa, mutta ainakin sään lisäksi on löytynyt uutta keskusteltavaa tästä kulukorvausskandaalista...

PS. Muistakaa äänestää sunnuntaina, jos ette ole sitä jo tehneet!

Kuwaitin parlamentin neljällä naisella näytön paikka

Kuvassa riemua vaalivalvojaisista - keskellä tuore parlamentaarikko Massouma Al Mubarak (joka oli jo taannoin Kuwaitin ensimmäinen naisministeri)

Kuva: Gulf News

Kuwait on arabimaiden keskuudessa harvinaisuus sikäli, että maassa on aktiivinen poliittinen elämä. Jopa niin aktiivinen, että maan parlamentti on valittu kolmesti viimeisten kolmen vuoden aikana. Samaan aikaan hallitus on nimitetty viiteen otteeseen, joka kerta kylläkin saman pääministerin johtoon. Maata hallitsee emiiri, mutta poikkeuksena muihin alueen maihin myös parlamentilla on todellista valtaa. Parlamentti on ollut tyytymätön emiirin nimittämään pääministeriin (emiirin veljenpoika) eikä poliittinen yhteistyökyvyttömyys ole ratkennut hallitusten vaihdoksiin tai uusien vaalien pitämiseen.

Naiset saivat täydet poliittiset oikeudet vuonna 2005, jonka jälkeen nimitettiin heti yksi naisministerikin. Hänen uransa silloin jäi lyhyeksi.

Kuwaitissa pidettiin jälleen vaalit, jossa tapahtui ainakin naisten kannalta merkittäviä. Uuten parlamenttiin tuli valituksi neljä naista. Edellisessä parlamentissa ei ollut yhtään naista. Uudet naisedustajat ovat kaikki tohtoreita Kuwaitin yliopistomaailmasta.

Naisten valinta parlamenttiin on aiheuttanut kuohuntaa parlamentin islamistisiivessä. On aloitettu keskustelu siitä, voiko naisparlamentaarikko esiintyä ilman päähuivia vai ei jne. Huivin käytön suhteen naisedustajanelikko näyttää jakautuvan kahtia; kahdella huivi on ja kahdella ei ole.

Nämä naiset eivät ole saavuttaneet paikkojaan helpolla mutta helpotuksen huokausten aika ei taatusti ole vielä. Varmuudella heidän toimintansa tulee olemaan suurennuslasin alla monelta suunnalta. Naisten demokraattisten oikeuksien vastustajat kyttäävät naisedustajien pienimpiäkin virheitä ja toisaalta, ulkomaailma voi asettaa heille kohtuuttomankin kovia odotuksia.

Neljä naista viidestäkymmenestä edustajasta on hyvä alku. Toivotaan Kuwaitin kertuille vahvaa selkärankaa ja sitkeyttä tuleviin koitoksiin! Onnistuessaan he toimivat mitä parhaimpina esimerkkeinä naisille koko Arabiassa.

Kuwaitin poliittisen elämän rauhoittuminen kannustaisi naapurimaitakin niiden omissa demokratiaprosesseissa. Nykyään Kuwaitin parlamenttia on helppo käyttää lähinnä pelotteena siitä, mitä tapahtuu kun demokratiaan tottumattomalle kansalle annetaan parlamentaarista valtaa. Kuka haluaa maahansa samanlaista sisäistä sekaannusta ja eripuraa,mitä Kuwaitissa on nähty - sanotaan.

Intian vaalit käytiin myös muutama viikko sitten. Ne ovat maailman suurimmat vaalit. Vaalitoimitus vei kuukauden verran. Puolueita ja ehdokkaita oli valtavasti, kuten yli miljardin ihmisen kansalla voi laskea olevankin. Naiskysymys ei tuntunut nousevan Intian vaaleissa esiin, tai ei ainakaan sen kansainvälisessä uutisoinnissa.

Intiassakin naiset pärjäsivät vaaleissa aiempaa paremmin; naisparlamentaarikkojen määrä nousi 59:ään, joista vieläpä alle nelikymmpisiä on 17. Vaaleissa valittiin 543 edustajaa.

Intialaiset naiset ovat lasikattonsa jo särkeneet; maata hallitsi naispääministeri vuosina 1966-1977 ja 1980-1984. Vaalit voittaneen Congress-puolueen puheenjohtajana on nainen. Gandhin sukunimi yhdistää näitä molempia intialaisia mahtinaisia.

Outoja naisuutisia riittää

katumainos Abu Dhabissa

Arabiassa asumisesta seuraa kuin automaattisesti se, että outoihin uutisiin naisista törmää melkein päivittäin. Aika monet näistä kummallisista uutisista ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksenkin, Suomenkin. Ja näin ne luovat kuvaa arabialaisesta ja islamilaisesta kulttuurista.

Monet ikävät ja hätkähdyttävät uutiset naisia koskien tulevat Emiraattien ulkopuolelta naapuruston maista. Saudi Arabia kunnostautuu uutisten tarjonnassa. Viime aikaisia meitä kummastuttavia uutisia ovat olleet mm. suurmuffin langettama kielto naisten kuntosaleille (”pianhan ne naiset kuntoilevat sitten miesten kanssa!”). Purematta tätä kieltoa saudinaiset eivät niele, vaan ovat aloittaneet vastaliikkeen. Kansainvälinen julkisuus voi pelastaa kahdeksanvuotiaat lapsimorsiamet keski-ikäisiltä ”aviomiehiltään”, kuten tässäkin tapauksessa.

Saudi Arabiassa naiset ovat vahvasti mukana liike-elämässä sekä sijoittajina että käytännön toimijoina. Osassa valtakuntaa edellytetään kuitenkin (vaikka säädökset ovat muuttuneet vuosia sitten), että naisten omistamissa firmoissa pitäisi olla keulassa mies, joka toimii linkkinä ulospäin. Isoon maahan mahtuu monta tulkintaa.

Emiraateissa naisen asema on vahvempi kun monissa alueen muissa maissa. Erikoisia naisen asemaan liittyviä uutisia syntyy täältäkin. Meneillään on mielenkiintoinen oikeustapaus, jossa viimeisillään raskaana olevaa naista syytetään vielä syntymättömän lapsen kuolemasta. Kyseinen libanonilainen nainen oli autoillut varomattomasti kaahaten seurauksella, että lapsi kuoli. Sharia-oikeus määräsi naisen maksamaan verirahaa (blood money) syntymättömän lapsen kuolemasta, oikeus korosti syntymättömän lapsen oikeuksia. Kenellekään ei vielä ole selvää, kenelle tuo veriraha-hyvitys pitäisi maksaa – kuka on syntymättömän lapsen lähiomainen?

Arabiasta, islamista ja naisen asemasta näissä molemmissa on kiistatta maailmalla liian yksipuolinen kuva, tai sellaiseen on liian helppo sortua. Negatiiviset uutiset voittavat yleensä media-arvossaan myönteiset uutiset.

Jotta tämä pieni uutisotanta ei olisi vain negatiivisten uutisten värittämä, alla muutama poiminta aivan tuoreista myönteisistä uutisista.

Saudeissa harkitaan naisille äänioikeuden antoa tulevissa kunnallisvaaleissa ja tyttöjen avioliittoikää harkitaan nostettavaksi 18 vuoteen . Helmikuussa Saudeihin nimitettiin ensimmäistä kertaa nainen hallitukseen.

UAE:ssa emiraattinaisten asema lakimiehinä ja tuomareina vahvistuu, sheikhojen (”kuninkaallisten naisten”) rooli maan taide-elämässä on vahva vaikka usein näkymätön ulospäin ja nuoressa emiraattisukupolvessa naiset menevät miesten edelle taidoissaan ja motivaatiossaan.


ps.

Kummallisia naisiin liittyviä tulkintoja syntyy länsimaissakin. Brittiläisen Susan Boylen ampaisu kansainväliseksi nimeksi nosti esiin mielenkiintoisen keskustelun siitä, saako hän kaunistautua vai ei. Puhjetkoon Susan Boyle juuri sellaiseen kukkaan, kuin hän itse haluaa! Maailma on jo aivan tarpeeksi saanut ihmetellä sitä, miten rehottavilla kulmakarvoilla ja hapsottavilla harmailla kiharoilla varustettu keski-ikäinen nainen voi laulaa niin kauniilla äänellä.

Tasa-arvoa Britannian malliin

Päätin vapun kunniaksi kirjoittaa hieman UK-kuulumisia – huhtikuun lomailut ja mahtavat kevätsäät on tullut käytettyä muissa merkeissä kuin koneen äärellä. Britanniassakin juhlistetaan vapunaikaa, mutta yleinen vapaapäivä on vasta tulevana maanantaina. Ja sitä, samoin kuin helatorstaita, kutsutaan varsin tylsästi toukokuun yleisiksi vapaapäiviksi (May bank holiday) eli ei tietoakaan serpentiinistä, simasta tai tippaleivistä. Onneksi viikonlopuksi on kuitenkin luvassa olutfestarit (ja aurinkoa!) ;)

* * *

Paikallisessa lehdistössä on mennellä viikolla ollut suorastaan hurjasti (sukupuolten) tasa-arvoon liittyviä juttuja. Yleensä niitä on vain erilaisten oikeustapausten yhteydessä (työelämän syrjintä jne).

Ensimmäiseksi käsittelyssä on tasa-arvoministeri Harriet Harmanin ehdotus uudeksi tasa-arvolaiksi. Sen mukaan yritys saisi tilanteessa, jossa sillä on yhtä hyvä nais- ja mieshakija, valita naisen. Ilman pelkoa oikeusjutusta. Nykyisellään naisen palkkaaminen olisi epätasa-arvoista miestä kohtaan ja saattaisi poikia mehevän oikeusjutun. Harman myös vaatii isoja yrityksiä julkistamaan naisten ja miesten palkat, jotta mahdolliset palkkaerot tulisivat esille.

(“New equality bill will be 'unfair' to male workers” 27.4.2009)

Kauppakamari tyrmäsi idean ”tämä ei kannusta yrityksiä palkkaamaan lisää väkeä” ja konservatiivien varjoministeri ei kannata mitään tällaista lisätaakka yrityksille. Tyyppien nimet ovat muuten David & Ken. Libdemien Nick (Clegg) sentään sanoi kannatavansa lain sisältöä ja olevansa tyrmistynyt, että palkkauksen epätasa-arvoa vielä esiintyy.

(“A vindication that Mary Wollstonecraft was right. Harman's equality bill addresses the problem of gender roles, which, 250 years after the feminist pioneer, is still to be resolved” 28.4.2009)
(“Plans aim to reveal gender pay gap” 27.4.2009)

Lisäksi ainakin Guardian-sanomalehti nosti myös esille konservatiivien David Cameronin asenteen naisia kohtaan. Noustessaan puheenjohtajaksi pari vuotta sitten hän oli kampanjoinut naisia näkyville paikoille-teemalla. Tulos nyt (tilanteessa, jossa vaaleja voi alkaa odotella jossain vaiheessa tulevaksi): ei yhtään naista näkyvillä paikoilla ja kansanedustajaehdokkaatkin ovat miesvoittoista porukkaa. En itsekään semi-aktiivisesti politiikkaa seuraavana muista yhtään aktiivista naispuolista Tory-poliitikkoa. Labourista pystyyn sentään nimeämään kaksi – puolueen varapuheenjohtaja Harriet Harman ja sisäministeri Jacqui Smith.

(“Cameron tries again to get more women selected” 21.8.2006)
(“David Cameron's men-only club” 28.4.2009)

* * *

Jälkimmäinen on tosin tullut tutuksi erityisesti myrskyn silmässä. Täällä keskustellaan paljon kansanedustajien palkoista ja etuuksista. Jacqui Smith on ilmeisesti (lain rajoissa) ilmoittanut ykköskodikseen Lontoon asunnon, jonka hän jakaa siskonsa kanssa. Kakkoskoti on vaalipiirissä Redditchissa sijaitseva perheen asunto. Ja ilmeisesti ministerinä toimiva Smith on siis käyttänyt heille tarkoitettua ministeri-asuntolaakin jossain vaiheessa uraa.

Sitten Smithin aviomies, joka on myös hänen parlamenttiavustajansa, jäi kiinni pornofilmin tilaamisesta. Mikä muuten olisi tietysti yksityisasia, ellei sitä olisi laskutettu Smithin kulukorvauksena. Oops.

(“Home secretary Jacqui Smith embarrassed by new expenses row”,29.3.2009)

Totuuden vuoksi, näitä kömmähdyksiä näyttää tapahtuvan sekä oikealla, vasemmalla että varmasti keskelläkin, joten jonkinlainen selkeytys pelisäännöistä on paikallaan. Itse ihmettelen tuota perheen palkkausta, asuntojen kunnostukseen myönnettäviä kulukorvauksia sekä erityisesti sitä, että täällä on vielä elinikäisesti virkaansa nimitettäviä kansanedustajia. Mutta se on jo suuremman reformin paikka.

("How do you become a Member of the House of Lords?")

Kuva osoitteesta: http://www.flickr.com/photos/madjohn/53000928/

Hyvä että vettä sataa ja että ollaan tunti pimeässä

Suomessa sitä on liiankin paljon ja täällä Arabiassa se on puolestaan harvinaista herkkua. Nimittäin vesisade.

Arabian niemimaalla vettä sataa harvoin (lähinnä joulu-maaliskuun välillä), vuotuinen sademäärän vaihtelu on huikea ja kuitenkin vesi on elämälle yhtä tarpeellinen täällä kuin muuallakin. Vähäsateisuus on luonut islamilaiseen perinteeseen sateen puolesta rukoilemisen. Joka vuosi joulukuun alussa maa rukoilee presidenttinsä johdolla vesisadetta maata virkistämään.

Nyt tuntuvat rukoukset menneen perille hyvin. Vesisadetta on piisannut tänä talvena paljon, mitä paikalliset ihmiset arvostavat kovasti. Lomailijalle sen sijaan on varmasti ollut ikävä yllätys saada rusketuksen sijaan raekuuroja niskaansa – Dubaissa on niitäkin satanut.

Koko alueella veden kulutus on maailman huipputasoa asukasta kohti laskettuna. Sateet ovat täyttäneet kuivahtaneita pohjavesivarantoja ja antaneet luonnolle kostean piristysruiskeen. Ylätasolla täällä puhutaan jo uhkaavasta vesikriisistä, mutta tekojen tasolle puhe ei vielä ole konkretisoitunut. Automaattiset sadettajat ovat kastelleet nurmikoita, myös sadepäivinä. Onneksi luonto sentään hoitaa osuutensa.

Onko Emiraateilla oikeus omaan elintarviketuotantoon? Maassa missä mikään ei kasva ilman keinokastelua, on pienikin maa- ja metsätalous merkittävä vedenkäyttäjä. Silti, eikö tälläkin maalla ole oikeus edes jonkinlaiseen elintarvikeomavaraisuuteen? Veden puhdistaminen merivedestä käyttövedeksi on energiaa sitovaa puuhaa.

Veden ohella Emiraateissa kulutetaan muutenkin valtava määrä sähköä – maailman eniten per asukas. Täällä osallistuttiin innokkaasti maaliskuun lopulla pidettyyn kansainväliseen Earth Hour-kampanjaan. Kampanjassa missä yksittäiset ihmiset ja instituutiot sammuttavat valonsa tunniksi on motivoivaa osallistumisen helppous ja konkreettisuus. Pienellä vaivalla tuntee tehneensä suuria. Osallistumisen tunnetta ei pitäisi ekologisemman elämäntavan leviämisessä aliarvioida.

Yksittäisen kampanjan merkitystä ei pidä yliarvioidakaan varsinaisilta vaikutuksiltaan. Esimerkiksi Dubaissa käytiin Earth Hour-iltana Dubai World Cup- hevoskisoja. Aika paljon lisäenergiaa olisi säästynyt, jos megaluokan seurapiiri- ja hevostapahtuma olisi pidetty päiväsaikaan auringonvalossa. Olisivat varmaan daamien hatutkin päässeet päivänvalossa oikeuksiinsa.

Mielenkiinnosta kampanjaa kohtaan vilkaisin, mitä Suomen Ympäristöministeriö kertoo asiasta. YM kertoi tiedotteessaan osallistuvansa kampanjaan sammuttamalla kiinteistöistään valoja. Lauantai-iltana! Samaa lienevät tehneet ne 465 muuta tahoa , jotka olivat rekisteröityneet kampanjaan.

Itseäni jäi kyllä vaivaamaan kysymys, että kuinkakohan moni talo on valaistuna turhaan 24h. Näitä rakennuksia löytyy takuuvarmasti sekä täältä että sieltä.

Vääriä valintoja ?

/HYVÄÄ KERTUNPÄIVÄÄ/

Brittilehtiä lukiessa törmää väistämättä aihealueeseen ”surulliset perhetarinat”. Laajaa kansainvälistäkin huomiota sai viime syksynä tapaus ”Baby P”. Baby P kuoli pitkään jatkuneen pahoinpitelyn seurauksena – siitä huolimatta, että perhe oli yhteiskunnan tarkkailun alaisena mm. lääkäreiden ja sosiaalivirkailijoiden tehdessä lukemattomia käyntejä. Haringeyn alueen sosiaalitoimistolle tämä oli tällä vuosikymmenellä jo toinen julkisuutta saanut laiminlyöntitapaus.

Vasta kansakuntaa kohautti 13-vuotias poika, joka tuli isäksi 15-vuotiaan tyttöystävänsä saatuaan lapsen. Ilmiö tunnetaan täällä varsin hyvin nimellä ”Children having children” (lapset tekevät lapsia) - täällä on yksi Euroopan korkeimmista teiniraskausluvuista.

Syitä ja seurauksia miettivät monet, mutta kurjia asuinalueita erilaisilla mittareilla laskettuna ovat erityisesti pari vuosikymmentä sitten kovia kokeneet teollisuuspaikkakunnat. Syrjäytyneitä näkyy katukuvassa toki lähes joka paikassa (Lontoon posh-asuinalueita ehkä lukuun ottamatta – Helsingin malliin niihin ei juuri rakenneta asunnottomille asuntoloita), ja muut tarinat raportoi ahne keltainen lehdistö.

Millaiset mahdollisuudet on osallistua yhteiskunnan rakentamiseen tuottavalla tavalla on perheelle, jossa työttömyys on toisessa polvessa, lapset eivät edes käy peruskoulua loppuun ja valitsevat mieluummin elämän sosiaalitukien varassa kasvattaen lapsiaan. Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä sellaisen kotiäitikeskustelun kanssa, jota Suomessa on käyty – vaan sen kanssa, että koulutus antaa lähtökohdat elämään ja hyvä olisi jokaisen osata ainakin lukea, kirjoittaa ja ehkä hieman laskeakin!

Entinen Labour-puolueen ministeri Tom Harris otti asiaan kärkkäästikin kantaa ja totesi mm. ”It's time to stop worrying about how people's feelings might be hurt if we question the choices they've made. Because very often, those choices are wrong. And it's about time we said so.” (”On aika lopettaa huolehtimasta siitä miltä ihmisistä tuntuu, jos kyseenalaistamme heidän tekemät valintansa. Koska erittäin usein, nämä valinnat ovat vääriä. Ja nyt on aika sanoa näin.”)

Moraalista, oikeasta ja väärästä on totuttu kuulemaankin enemmän poliittisen kartan oikealta laidalta (toki myös täällä - entisen konservatiivijohtaja Ian Smithin sanoin: nyt kasvamassa oleva sukupolvi ei tiedä mikä on oikein tai väärin) – silti täällä ollessani olen pohtinut usein löytäneeni sisäisen konservatiivini. Eikä sisäiselle konservatiudelle näytä tulevan ihan pikaista loppua - credit crunch kun ei tee tämän(kään) asian parantamisesta helppoa, kun veronmaksajien puntia laitetaan pankkien hengissäpitoon.

ps. tässä on tullut hieman negatiivisesti kirjoitettua Englannista, mutta kyllä täällä positiivisiakin puolia on. Kuten vaikka oheisesta kuvasta näkyy – kevät on jo tullut :) (Kuva on viime viikonlopulta; tosin muuten Walesista, eikä Englannista, tarkkaan ottaen…)

Maahanmuuttoa mutta millaista?

Päivitetty lopusta löytyvällä linkillä emiraatilehteen 2.4.2009

Näkymää Dubaista perjantaipäivänä, jolloin kadut täyttyvät intialaisista ja pakistanilaisista työperäisistä maahanmuuttajista


Suomessa on käyty taas vaihteeksi puuskanomainen maahanmuuttokeskustelu. Keskustelulle maahanmuutosta on tyypillistä samanlainen kirveen heiluttelu kuin Natosta keskusteltaessa; kummassakin ollaan valmiita nopeasti heilauttamaan toinen osapuoli tiettyyn leiriin.

Leireihin linnoittautuva keskustelukulttuuri ei ole omiaan viemään asioita eteenpäin. Tähän on viimeksi kiinnittänyt huomiota Oras Tynkkynen, joka Suomen Kuvalehden (3.3.2009) mukaan arvioi Vihreidenkin keskustelukulttuuria maahanmuuttokysymyksistä liiallisen poliittisen korrektiuden leimaamaksi. Tynkkynen mielestä Vihreissä toistellaan liikaa järjestöjen näkemyksiä eikä uskalleta tai haluta puhua vaikeista maahanmuuttoon liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi maahanmuuttajien velvotteista.

Keskustassa maahanmuuttopoliittinen keskustelu on ollut vähäistä vuosien mittaan. Pieniä pyrähdyksiä ja yksittäisiä puheenvuoroja on toki kuultu. Maahanmuuttajataustaisten uussuomalaisten mukanaolo Keskustan järjestötoiminnassa on jo arkipäivää, ainakin pääkaupunkiseudulla. Tämä on todella hieno asia.

Työperäisen maahanmuuton kannattaminen on Keskustassakin poliittisesti korrektia. Mutta mitä sillä oikeasti tarkoitetaan? Ja kun vahvasti kannatetaan työperäistä maahanmuuttoa, niin halutaanko jotain toisenlaista maahanmuuttoa samalla sitten vastustaa?

Olen asunut reilut 1,5 vuotta maassa, jossa työperäinen maahanmuutto on arkipäivää. Tältä kantilta asuinmaani ja kotimaani ovat kuin toiselta planeetalta. Arabiemiraattien asukkaista noin 85% on ulkomaalaisia ja heistä melkein kaikki ovat tänne töiden takia muuttaneita, kuka vuodeksi, kuka pariksi kymmeneksi vuodeksi. Juuri kukaan heistä ei jää tänne eläkkeelle eikä työttömäksi – oleskelulupa on työhön sidottu.

Emiraattien yhteiskunnan tarkkailu maahanmuttonäkökulmasta on mielenkiintoista ja herättää ajatuksia myös Suomeen liittyen – niin eri planeetoilta todellisuudet kuin ovatkin. Kun Suomessa kannatetaan työperäistä maahanmuuttoa, mitä silloin kannatetaan? Sitäkö, että Suomeen otetaan tarpeen mukaan keikoille työvoimaa muista maista ajatuksella, että he poistuvat maasta kun heidän työvoimalleen ei ole enää tarvetta. Vai rekrytoimmeko maahamme maahanmuuttajia pysyvästi siten, että tarkoituksena on asuttaa ulkomaalaiset maahamme pysyvästi? Tällöin heistä tulee määrätyn prosessin kautta täysvaltaisia Suomen kansalaisia.

Pitääkö työperäisen maahanmuuttajan kotoutua Suomeen ja opiskella suomen tai ruotsin kieli? Jos on töissä kansainvälisessä yrityksessä, jossa työkielenä on esimerkiksi englanti, miksi pitäisi opiskella suomea tai ruotsia? Jos työvoimaa rekrytoidaan ulkomailta palvelusektorille, missä töissä voi olla ilman suomen tai ruotsin kielen taitoa? Pieniä askeleita tällä saralla on Suomessa otettu filippiiniläisten sairaanhoitajien myötä. Emiraateissa maksetaan muuten sairaanhoitajille palkkaa kansallisuuden mukaan – siis eri palkka samasta työstä.

Arabiemiraattien virallinen kieli on arabia, mutta sitä kuulee huomattavasti vähemmän arjessa kuin englantia tai urdua. Kun emiraattikansalainen menee ostamaan lähikaupasta maitopullon, ei hän selviä siitä todennäköisesti omalla äidinkielellään vaan joutuu turvautumaan englantiin.

Suvaitsemattomuuden leimakirves heilahtaa helposti maahanmuuttokeskustelussa. Toisaalta, suvaitsevaisuuden lippua kannatellaan mieluusti, onhan se yksi sivistyneisyyden mittari. On helppoa olla suvaitsevainen työperäistä maahanmuuttoa kohtaan, mutta suvaitsevaisuus on huomattavasti laajempi käsite. Suvaitsevaisuutemme mittaantuu asenteissamme läheisempään erilaisuuteen – ihan kantasuomalaisiin ”juoppoihin, hulluihin ja muihin poikkeaviin”.

Ja tuleeko päivä, jolloin suhtautuisimme itänaapureihimme ihan luonnollisesti?

Tässä kaikessa on oppimista ja tekemistä itse kullakin.

******

päivitys 2.4.2009

Siirtotyöläiset, työperäiset maahanmuuttajat ovat myös äitejä ja tyttäriä, vaimoja ja aviomiehiä, jotka joutuvat jättämään rakkaansa kotimaahansa. Ohessa linkki asiaa valottavaan artikkeliin. Otsikko kertoo paljon uhrauksen määrästä; Loving them means leaving them. Vastaavanlaiset elämäntarinat ovat tulleet hyvin tutuiksi täällä Arabiassa.