/HYVÄÄ KERTUNPÄIVÄÄ/
Brittilehtiä lukiessa törmää väistämättä aihealueeseen ”surulliset perhetarinat”. Laajaa kansainvälistäkin huomiota sai viime syksynä tapaus ”Baby P”. Baby P kuoli pitkään jatkuneen pahoinpitelyn seurauksena – siitä huolimatta, että perhe oli yhteiskunnan tarkkailun alaisena mm. lääkäreiden ja sosiaalivirkailijoiden tehdessä lukemattomia käyntejä. Haringeyn alueen sosiaalitoimistolle tämä oli tällä vuosikymmenellä jo toinen julkisuutta saanut laiminlyöntitapaus.
Vasta kansakuntaa kohautti 13-vuotias poika, joka tuli isäksi 15-vuotiaan tyttöystävänsä saatuaan lapsen. Ilmiö tunnetaan täällä varsin hyvin nimellä ”Children having children” (lapset tekevät lapsia) - täällä on yksi Euroopan korkeimmista teiniraskausluvuista.
Syitä ja seurauksia miettivät monet, mutta kurjia asuinalueita erilaisilla mittareilla laskettuna ovat erityisesti pari vuosikymmentä sitten kovia kokeneet teollisuuspaikkakunnat. Syrjäytyneitä näkyy katukuvassa toki lähes joka paikassa (Lontoon posh-asuinalueita ehkä lukuun ottamatta – Helsingin malliin niihin ei juuri rakenneta asunnottomille asuntoloita), ja muut tarinat raportoi ahne keltainen lehdistö.
Millaiset mahdollisuudet on osallistua yhteiskunnan rakentamiseen tuottavalla tavalla on perheelle, jossa työttömyys on toisessa polvessa, lapset eivät edes käy peruskoulua loppuun ja valitsevat mieluummin elämän sosiaalitukien varassa kasvattaen lapsiaan. Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä sellaisen kotiäitikeskustelun kanssa, jota Suomessa on käyty – vaan sen kanssa, että koulutus antaa lähtökohdat elämään ja hyvä olisi jokaisen osata ainakin lukea, kirjoittaa ja ehkä hieman laskeakin!
Entinen Labour-puolueen ministeri Tom Harris otti asiaan kärkkäästikin kantaa ja totesi mm. ”It's time to stop worrying about how people's feelings might be hurt if we question the choices they've made. Because very often, those choices are wrong. And it's about time we said so.” (”On aika lopettaa huolehtimasta siitä miltä ihmisistä tuntuu, jos kyseenalaistamme heidän tekemät valintansa. Koska erittäin usein, nämä valinnat ovat vääriä. Ja nyt on aika sanoa näin.”)
Moraalista, oikeasta ja väärästä on totuttu kuulemaankin enemmän poliittisen kartan oikealta laidalta (toki myös täällä - entisen konservatiivijohtaja Ian Smithin sanoin: nyt kasvamassa oleva sukupolvi ei tiedä mikä on oikein tai väärin) – silti täällä ollessani olen pohtinut usein löytäneeni sisäisen konservatiivini. Eikä sisäiselle konservatiudelle näytä tulevan ihan pikaista loppua - credit crunch kun ei tee tämän(kään) asian parantamisesta helppoa, kun veronmaksajien puntia laitetaan pankkien hengissäpitoon.
ps. tässä on tullut hieman negatiivisesti kirjoitettua Englannista, mutta kyllä täällä positiivisiakin puolia on. Kuten vaikka oheisesta kuvasta näkyy – kevät on jo tullut :) (Kuva on viime viikonlopulta; tosin muuten Walesista, eikä Englannista, tarkkaan ottaen…)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti