maanantai 25. toukokuuta 2009

Kuwaitin parlamentin neljällä naisella näytön paikka


Kuvassa riemua vaalivalvojaisista - keskellä tuore parlamentaarikko Massouma Al Mubarak (joka oli jo taannoin Kuwaitin ensimmäinen naisministeri)
Kuva: Gulf News




Kuwait on arabimaiden keskuudessa harvinaisuus sikäli, että maassa on aktiivinen poliittinen elämä. Jopa niin aktiivinen, että maan parlamentti on valittu kolmesti viimeisten kolmen vuoden aikana. Samaan aikaan hallitus on nimitetty viiteen otteeseen, joka kerta kylläkin saman pääministerin johtoon. Maata hallitsee emiiri, mutta poikkeuksena muihin alueen maihin myös parlamentilla on todellista valtaa. Parlamentti on ollut tyytymätön emiirin nimittämään pääministeriin (emiirin veljenpoika) eikä poliittinen yhteistyökyvyttömyys ole ratkennut hallitusten vaihdoksiin tai uusien vaalien pitämiseen.

Naiset saivat täydet poliittiset oikeudet vuonna 2005, jonka jälkeen nimitettiin heti yksi naisministerikin. Hänen uransa silloin jäi lyhyeksi.

Kuwaitissa pidettiin jälleen vaalit, jossa tapahtui ainakin naisten kannalta merkittäviä. Uuten parlamenttiin tuli valituksi neljä naista. Edellisessä parlamentissa ei ollut yhtään naista. Uudet naisedustajat ovat kaikki tohtoreita Kuwaitin yliopistomaailmasta.

Naisten valinta parlamenttiin on aiheuttanut kuohuntaa parlamentin islamistisiivessä. On aloitettu keskustelu siitä, voiko naisparlamentaarikko esiintyä ilman päähuivia vai ei jne. Huivin käytön suhteen naisedustajanelikko näyttää jakautuvan kahtia; kahdella huivi on ja kahdella ei ole.

Nämä naiset eivät ole saavuttaneet paikkojaan helpolla mutta helpotuksen huokausten aika ei taatusti ole vielä. Varmuudella heidän toimintansa tulee olemaan suurennuslasin alla monelta suunnalta. Naisten demokraattisten oikeuksien vastustajat kyttäävät naisedustajien pienimpiäkin virheitä ja toisaalta, ulkomaailma voi asettaa heille kohtuuttomankin kovia odotuksia.

Neljä naista viidestäkymmenestä edustajasta on hyvä alku. Toivotaan Kuwaitin kertuille vahvaa selkärankaa ja sitkeyttä tuleviin koitoksiin! Onnistuessaan he toimivat mitä parhaimpina esimerkkeinä naisille koko Arabiassa.

Kuwaitin poliittisen elämän rauhoittuminen kannustaisi naapurimaitakin niiden omissa demokratiaprosesseissa. Nykyään Kuwaitin parlamenttia on helppo käyttää lähinnä pelotteena siitä, mitä tapahtuu kun demokratiaan tottumattomalle kansalle annetaan parlamentaarista valtaa. Kuka haluaa maahansa samanlaista sisäistä sekaannusta ja eripuraa,mitä Kuwaitissa on nähty - sanotaan.

Intian vaalit käytiin myös muutama viikko sitten. Ne ovat maailman suurimmat vaalit. Vaalitoimitus vei kuukauden verran. Puolueita ja ehdokkaita oli valtavasti, kuten yli miljardin ihmisen kansalla voi laskea olevankin. Naiskysymys ei tuntunut nousevan Intian vaaleissa esiin, tai ei ainakaan sen kansainvälisessä uutisoinnissa.

Intiassakin naiset pärjäsivät vaaleissa aiempaa paremmin; naisparlamentaarikkojen määrä nousi 59:ään, joista vieläpä alle nelikymmpisiä on 17. Vaaleissa valittiin 543 edustajaa.

Intialaiset naiset ovat lasikattonsa jo särkeneet; maata hallitsi naispääministeri vuosina 1966-1977 ja 1980-1984. Vaalit voittaneen Congress-puolueen puheenjohtajana on nainen. Gandhin sukunimi yhdistää näitä molempia intialaisia mahtinaisia.


tiistai 5. toukokuuta 2009

Outoja naisuutisia riittää



katumainos Abu Dhabissa


Arabiassa asumisesta seuraa kuin automaattisesti se, että outoihin uutisiin naisista törmää melkein päivittäin. Aika monet näistä kummallisista uutisista ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksenkin, Suomenkin. Ja näin ne luovat kuvaa arabialaisesta ja islamilaisesta kulttuurista.

Monet ikävät ja hätkähdyttävät uutiset naisia koskien tulevat Emiraattien ulkopuolelta naapuruston maista. Saudi Arabia kunnostautuu uutisten tarjonnassa. Viime aikaisia meitä kummastuttavia uutisia ovat olleet mm. suurmuffin langettama kielto naisten kuntosaleille (”pianhan ne naiset kuntoilevat sitten miesten kanssa!”). Purematta tätä kieltoa saudinaiset eivät niele, vaan ovat aloittaneet vastaliikkeen. Kansainvälinen julkisuus voi pelastaa kahdeksanvuotiaat lapsimorsiamet keski-ikäisiltä ”aviomiehiltään”, kuten tässäkin tapauksessa.

Saudi Arabiassa naiset ovat vahvasti mukana liike-elämässä sekä sijoittajina että käytännön toimijoina. Osassa valtakuntaa edellytetään kuitenkin (vaikka säädökset ovat muuttuneet vuosia sitten), että
naisten omistamissa firmoissa pitäisi olla keulassa mies, joka toimii linkkinä ulospäin. Isoon maahan mahtuu monta tulkintaa.

Emiraateissa naisen asema on vahvempi kun monissa alueen muissa maissa. Erikoisia naisen asemaan liittyviä uutisia syntyy täältäkin. Meneillään on mielenkiintoinen oikeustapaus, jossa viimeisillään raskaana olevaa naista syytetään vielä syntymättömän lapsen kuolemasta. Kyseinen libanonilainen nainen oli autoillut varomattomasti kaahaten seurauksella, että lapsi kuoli. Sharia-oikeus määräsi naisen maksamaan verirahaa (blood money) syntymättömän lapsen kuolemasta, oikeus korosti syntymättömän lapsen oikeuksia. Kenellekään ei vielä ole selvää, kenelle tuo veriraha-hyvitys pitäisi maksaa – kuka on syntymättömän lapsen lähiomainen?

Arabiasta, islamista ja naisen asemasta näissä molemmissa on kiistatta maailmalla liian
yksipuolinen kuva, tai sellaiseen on liian helppo sortua. Negatiiviset uutiset voittavat yleensä media-arvossaan myönteiset uutiset.

Jotta tämä pieni uutisotanta ei olisi vain negatiivisten uutisten värittämä, alla muutama poiminta aivan tuoreista myönteisistä uutisista.

Saudeissa
harkitaan naisille äänioikeuden antoa tulevissa kunnallisvaaleissa ja tyttöjen avioliittoikää harkitaan nostettavaksi 18 vuoteen . Helmikuussa Saudeihin nimitettiin ensimmäistä kertaa nainen hallitukseen.

UAE:ssa emiraattinaisten asema lakimiehinä ja tuomareina vahvistuu, sheikhojen (”kuninkaallisten naisten”) rooli maan taide-elämässä on vahva vaikka usein näkymätön ulospäin ja nuoressa emiraattisukupolvessa naiset menevät miesten edelle taidoissaan ja motivaatiossaan.


ps.

Kummallisia naisiin liittyviä tulkintoja syntyy länsimaissakin. Brittiläisen Susan Boylen ampaisu kansainväliseksi nimeksi nosti esiin mielenkiintoisen keskustelun siitä, saako hän kaunistautua vai ei. Puhjetkoon Susan Boyle juuri sellaiseen kukkaan, kuin hän itse haluaa! Maailma on jo aivan tarpeeksi saanut ihmetellä sitä, miten rehottavilla kulmakarvoilla ja hapsottavilla harmailla kiharoilla varustettu keski-ikäinen nainen voi laulaa niin kauniilla äänellä.