Vääriä valintoja ?

/HYVÄÄ KERTUNPÄIVÄÄ/

Brittilehtiä lukiessa törmää väistämättä aihealueeseen ”surulliset perhetarinat”. Laajaa kansainvälistäkin huomiota sai viime syksynä tapaus ”Baby P”. Baby P kuoli pitkään jatkuneen pahoinpitelyn seurauksena – siitä huolimatta, että perhe oli yhteiskunnan tarkkailun alaisena mm. lääkäreiden ja sosiaalivirkailijoiden tehdessä lukemattomia käyntejä. Haringeyn alueen sosiaalitoimistolle tämä oli tällä vuosikymmenellä jo toinen julkisuutta saanut laiminlyöntitapaus.

Vasta kansakuntaa kohautti 13-vuotias poika, joka tuli isäksi 15-vuotiaan tyttöystävänsä saatuaan lapsen. Ilmiö tunnetaan täällä varsin hyvin nimellä ”Children having children” (lapset tekevät lapsia) - täällä on yksi Euroopan korkeimmista teiniraskausluvuista.

Syitä ja seurauksia miettivät monet, mutta kurjia asuinalueita erilaisilla mittareilla laskettuna ovat erityisesti pari vuosikymmentä sitten kovia kokeneet teollisuuspaikkakunnat. Syrjäytyneitä näkyy katukuvassa toki lähes joka paikassa (Lontoon posh-asuinalueita ehkä lukuun ottamatta – Helsingin malliin niihin ei juuri rakenneta asunnottomille asuntoloita), ja muut tarinat raportoi ahne keltainen lehdistö.

Millaiset mahdollisuudet on osallistua yhteiskunnan rakentamiseen tuottavalla tavalla on perheelle, jossa työttömyys on toisessa polvessa, lapset eivät edes käy peruskoulua loppuun ja valitsevat mieluummin elämän sosiaalitukien varassa kasvattaen lapsiaan. Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä sellaisen kotiäitikeskustelun kanssa, jota Suomessa on käyty – vaan sen kanssa, että koulutus antaa lähtökohdat elämään ja hyvä olisi jokaisen osata ainakin lukea, kirjoittaa ja ehkä hieman laskeakin!

Entinen Labour-puolueen ministeri Tom Harris otti asiaan kärkkäästikin kantaa ja totesi mm. ”It's time to stop worrying about how people's feelings might be hurt if we question the choices they've made. Because very often, those choices are wrong. And it's about time we said so.” (”On aika lopettaa huolehtimasta siitä miltä ihmisistä tuntuu, jos kyseenalaistamme heidän tekemät valintansa. Koska erittäin usein, nämä valinnat ovat vääriä. Ja nyt on aika sanoa näin.”)

Moraalista, oikeasta ja väärästä on totuttu kuulemaankin enemmän poliittisen kartan oikealta laidalta (toki myös täällä - entisen konservatiivijohtaja Ian Smithin sanoin: nyt kasvamassa oleva sukupolvi ei tiedä mikä on oikein tai väärin) – silti täällä ollessani olen pohtinut usein löytäneeni sisäisen konservatiivini. Eikä sisäiselle konservatiudelle näytä tulevan ihan pikaista loppua - credit crunch kun ei tee tämän(kään) asian parantamisesta helppoa, kun veronmaksajien puntia laitetaan pankkien hengissäpitoon.

ps. tässä on tullut hieman negatiivisesti kirjoitettua Englannista, mutta kyllä täällä positiivisiakin puolia on. Kuten vaikka oheisesta kuvasta näkyy – kevät on jo tullut :) (Kuva on viime viikonlopulta; tosin muuten Walesista, eikä Englannista, tarkkaan ottaen…)

Maahanmuuttoa mutta millaista?

Päivitetty lopusta löytyvällä linkillä emiraatilehteen 2.4.2009

Näkymää Dubaista perjantaipäivänä, jolloin kadut täyttyvät intialaisista ja pakistanilaisista työperäisistä maahanmuuttajista


Suomessa on käyty taas vaihteeksi puuskanomainen maahanmuuttokeskustelu. Keskustelulle maahanmuutosta on tyypillistä samanlainen kirveen heiluttelu kuin Natosta keskusteltaessa; kummassakin ollaan valmiita nopeasti heilauttamaan toinen osapuoli tiettyyn leiriin.

Leireihin linnoittautuva keskustelukulttuuri ei ole omiaan viemään asioita eteenpäin. Tähän on viimeksi kiinnittänyt huomiota Oras Tynkkynen, joka Suomen Kuvalehden (3.3.2009) mukaan arvioi Vihreidenkin keskustelukulttuuria maahanmuuttokysymyksistä liiallisen poliittisen korrektiuden leimaamaksi. Tynkkynen mielestä Vihreissä toistellaan liikaa järjestöjen näkemyksiä eikä uskalleta tai haluta puhua vaikeista maahanmuuttoon liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi maahanmuuttajien velvotteista.

Keskustassa maahanmuuttopoliittinen keskustelu on ollut vähäistä vuosien mittaan. Pieniä pyrähdyksiä ja yksittäisiä puheenvuoroja on toki kuultu. Maahanmuuttajataustaisten uussuomalaisten mukanaolo Keskustan järjestötoiminnassa on jo arkipäivää, ainakin pääkaupunkiseudulla. Tämä on todella hieno asia.

Työperäisen maahanmuuton kannattaminen on Keskustassakin poliittisesti korrektia. Mutta mitä sillä oikeasti tarkoitetaan? Ja kun vahvasti kannatetaan työperäistä maahanmuuttoa, niin halutaanko jotain toisenlaista maahanmuuttoa samalla sitten vastustaa?

Olen asunut reilut 1,5 vuotta maassa, jossa työperäinen maahanmuutto on arkipäivää. Tältä kantilta asuinmaani ja kotimaani ovat kuin toiselta planeetalta. Arabiemiraattien asukkaista noin 85% on ulkomaalaisia ja heistä melkein kaikki ovat tänne töiden takia muuttaneita, kuka vuodeksi, kuka pariksi kymmeneksi vuodeksi. Juuri kukaan heistä ei jää tänne eläkkeelle eikä työttömäksi – oleskelulupa on työhön sidottu.

Emiraattien yhteiskunnan tarkkailu maahanmuttonäkökulmasta on mielenkiintoista ja herättää ajatuksia myös Suomeen liittyen – niin eri planeetoilta todellisuudet kuin ovatkin. Kun Suomessa kannatetaan työperäistä maahanmuuttoa, mitä silloin kannatetaan? Sitäkö, että Suomeen otetaan tarpeen mukaan keikoille työvoimaa muista maista ajatuksella, että he poistuvat maasta kun heidän työvoimalleen ei ole enää tarvetta. Vai rekrytoimmeko maahamme maahanmuuttajia pysyvästi siten, että tarkoituksena on asuttaa ulkomaalaiset maahamme pysyvästi? Tällöin heistä tulee määrätyn prosessin kautta täysvaltaisia Suomen kansalaisia.

Pitääkö työperäisen maahanmuuttajan kotoutua Suomeen ja opiskella suomen tai ruotsin kieli? Jos on töissä kansainvälisessä yrityksessä, jossa työkielenä on esimerkiksi englanti, miksi pitäisi opiskella suomea tai ruotsia? Jos työvoimaa rekrytoidaan ulkomailta palvelusektorille, missä töissä voi olla ilman suomen tai ruotsin kielen taitoa? Pieniä askeleita tällä saralla on Suomessa otettu filippiiniläisten sairaanhoitajien myötä. Emiraateissa maksetaan muuten sairaanhoitajille palkkaa kansallisuuden mukaan – siis eri palkka samasta työstä.

Arabiemiraattien virallinen kieli on arabia, mutta sitä kuulee huomattavasti vähemmän arjessa kuin englantia tai urdua. Kun emiraattikansalainen menee ostamaan lähikaupasta maitopullon, ei hän selviä siitä todennäköisesti omalla äidinkielellään vaan joutuu turvautumaan englantiin.

Suvaitsemattomuuden leimakirves heilahtaa helposti maahanmuuttokeskustelussa. Toisaalta, suvaitsevaisuuden lippua kannatellaan mieluusti, onhan se yksi sivistyneisyyden mittari. On helppoa olla suvaitsevainen työperäistä maahanmuuttoa kohtaan, mutta suvaitsevaisuus on huomattavasti laajempi käsite. Suvaitsevaisuutemme mittaantuu asenteissamme läheisempään erilaisuuteen – ihan kantasuomalaisiin ”juoppoihin, hulluihin ja muihin poikkeaviin”.

Ja tuleeko päivä, jolloin suhtautuisimme itänaapureihimme ihan luonnollisesti?

Tässä kaikessa on oppimista ja tekemistä itse kullakin.

******

päivitys 2.4.2009

Siirtotyöläiset, työperäiset maahanmuuttajat ovat myös äitejä ja tyttäriä, vaimoja ja aviomiehiä, jotka joutuvat jättämään rakkaansa kotimaahansa. Ohessa linkki asiaa valottavaan artikkeliin. Otsikko kertoo paljon uhrauksen määrästä; Loving them means leaving them. Vastaavanlaiset elämäntarinat ovat tulleet hyvin tutuiksi täällä Arabiassa.